VA066 URB. FRUTALES

Viihtyisä kahden makuuhuoneen asunto kolmikerroksisen pienkerrostalon ylimmässä kerroksessa. Asunnossa on olohuone / ruokailu, keittiö, 2 makuuhuonetta, kylpyhuone ja parveke. Asunnon lasitetulta ja etelän suuntaiselta parvekkeelta avautuu hieno näköala yli Torreviejan kaupungin ja myös näkymä Välimerelle. Kehyksettömän lasituksen ansiosta voi lasit avata niin että koko parvekkeen saa halutessaan avoimeksi. Matkaa merenrantaan on noin 400 metriä ja kaupungin keskusta on alle kahden kilometrin päässä. Keskustaan pääsee myös kätevästi ja edullisesti bussilla jonka pysäkille matkaa on muutama sata metriä. Taloyhtiön vehreä ja kaunis uima-allasalue on läpi vuoden käytettävissä. Asunto on hyvin varusteltu lomailijaa ajatellen. Esimerkiksi tiskit hoituvat astianpesukoneella ja tietoliikenne sujuu langattoman internet-yhteyden avulla. Kylpyhuoneessa on kunnollinen suihkukaappi ja pesukone työtasoineen. Tilavalla lasitetulla parvekkeella on lepotuolien lisäksi myös ruokailuryhmä, joten ruokailla voi oman valinnan mukaan joko parvekkeella tai sisällä asunnossa. Perjantaisin isot markkinat ovat noin 2 km päässä asunnosta. Aquapolis-vesipuistoon, Habaneraksen ostoskeskukseen ja isoon Carrefour -ruokakauppaan noin 2 km. Alueen isoimpaan ostoskeskukseen Zenia Boulevardiin matkaa noin 12 km ja Alicanten lentokentälle noin 40 km. Langaton valokuittu internet-yhteys sisältyy hintaan.

Rekisterinumero: VT-485781-A

Vapaa   Varattu   Vaihtopäivä   Varauksen alku

Hinnat

Talvikausi (1.10. - 31.5.)

  • 285 € / vko.
  • 450 € / 2 vko.
  • 580 € / 3 vko.
  • 710 € / kk.

Kesäkausi (1.6. - 30.9.)

  • 55 € / päivä.

Muut maksut

  • Vesimaksu sisältyy vuokraan.
  • Loppusiivous: 60 €.
  • Varausmaksun suuruus on alle 2 kk kestävissä vuokrasuhteissa 200 ja 2 kk ja yli 2 kk vuokrauksissa yhden (1) kuukauden vuokra.
  • Sähkön kulutuksen mukaan 0,35 € / kwt.

Asunnon varustelista

  • Astianpesukone
  • Hiustenkuivaaja
  • Ilmalämpöpumppu
  • Kahvinkeitin
  • Keraaminen liesi
  • Leivänpaahdin
  • Lemmikit kielletty
  • Liinavaatteet
  • Merinäköala
  • Mikroaaltouuni
  • Parveke
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta
  • Silitysrauta
  • Televisio
  • Tupakointi kielletty
  • Uima-allas
  • Uuni
  • Wi-Fi
37.990720 - -0.660649, Calle Gandhi 82, 03183 Torrevieja